3.12.2019 / News Team

Digitaalisen asiakaskokemuksen edelläkävijä, teknologiayhtiö Bilot on nimittänyt BBA Mikko Marttisen (s. 1976) konsernin talousjohtajaksi (CFO) ja johtoryhmän jäseneksi 1.1.2020 alkaen. Marttinen siirtyy Bilotiin Avidly Oyj:stä, jossa hän on toiminut konsernin CFO:na vuodesta 2014 ja kesästä 2019 lähtien myös yhtiön vt. toimitusjohtajana. Marttisella on pitkä taloushallinnon kokemus muun muassa ManpowerGroup Oy:stä, Elan IT Resource Oy:stä, TBWA/PHS Helsinki Oy:stä ja Luottokunta Oy:stä.

”Bilot kasvaa ja kansainvälistyy vakaasti, ja meillä on Suomessa vahva asema etenkin suurten ja keskisuurten yritysten digitaalisen asiakaskokemuksen ja kehittyneen analytiikan kumppanina. Nyt on otollinen hetki virittää myös yhtiön taloustoimintoja seuraavaan kasvuvaiheeseen. Mikko tuo tullessaan vankkaa kokemusta ja osaamista taloushallinnosta sekä tuoretta näkemystä johtajuudesta useilta eri toimialoilta. Mikko sopii loistavasti osaksi Bilotin tiimiä: hän on tuloshakuinen ja näyttänyt kykynsä vaativissa kasvuyhtiöiden johtotehtävissä myös kansainvälisessä ympäristössä. Kiitän lämpimästi Mikon edeltäjää Juha Riippiä hänen erinomaisesta panoksestaan menestyksemme tukemiseksi”, kertoo Bilotin toimitusjohtaja Mika Tanner.

”On hienoa päästä mukaan luotsaamaan Bilotin kasvutarinaa tässä mielenkiintoisessa kehitysvaiheessa. Yhtiön taloudellinen kehitys on viime vuosina ollut vaikuttavaa ja myös kansainvälistyminen on hyvässä vauhdissa Ruotsissa ja Puolassa. Yhtiön maine sekä asiakkaiden että työntekijöiden keskuudessa on erinomainen. Uskon vahvasti Bilotin kykyyn toteuttaa kannattavan kasvun strategiaansa myös tulevaisuudessa”, sanoo uusi talousjohtaja Marttinen.

Bilotin uusi CFO Mikko Marttinen.
Bilotin uusi CFO Mikko Marttinen

Lisätietoja antaa:

Mika Tanner
toimitusjohtaja
Bilot Consulting Oy
040 5440477
mika.tanner@bilot.fi

 

Bilot – Etumatkaa digitaalisesta asiakaskokemuksesta 

Bilot on suomalainen teknologiayhtiö, joka luo yrityksille ratkaisevaa etumatkaa rakentamalla ylivertaista digitaalista asiakaskokemusta. Bilot tunnistaa merkittävimmät yrityselämää ravisuttavat digitaaliset innovaatiot ja muuntaa ne ketterästi asiakkaidensa liiketoimintaa ja kilpailuetua uudelle tasolle rakentaviksi kokonaisvaltaisiksi ratkaisuiksi.

Bilot tarjoaa asiakkailleen kattavan valikoiman digitaalisia palveluja ja ratkaisuja asiakaspolun eri vaiheisiin sekä tekoälyä ja analytiikkaa valjastavia älykkäitä myynnin ja markkinoinnin työkaluja. Yhtiöllä on vahvaa osaamista ja merkittävä markkina-asema johtavissa ohjelmistoalustoissa ja keskeisissä ekosysteemeissä (mm. SAP ja Microsoft) sekä niiden integroinnissa saumattomaksi osaksi asiakkaiden liiketoimintaa. Bilot syntyi vuonna 2005 halusta luoda alan paras työpaikka parhaille osaajille. Tänään Bilotilla on jo lähes 160 työntekijää Suomessa, Ruotsissa ja Puolassa. Vuonna 2018 Bilot-konsernin liikevaihto oli noin 17 miljoonaa euroa ja liikevoitto noin 1,4 miljoonaa euroa.

www.bilot.fi


28.11.2019 / News Team

Last spring, Bilot and The National Audit Office of Finland (NAOF) developed the Risk Detector tool as part of the BilotGo hackathon as an aid to auditors. Risk Detector has attracted plenty of international attention during the course of the year. Many countries struggle with similar challenges in the monitoring of government spending, and Risk Detector has been presented for example to the Supreme Audit Offices of Sweden, Norway and Brazil and to representatives of the European Court of Auditors.

Risk Detector is a tool which utilizes network analysis and artificial intelligence to help design and implement audit work. The tool visualizes government procurement networks and uses artificial intelligence to highlight vendors with profiles that stand out in some way. In this way, with the help of artificial intelligence, auditors can gain new perspectives on the movement of public money.

“The tool gives us the opportunity to look at the subject from multiple angles, and that’s exactly what we were looking for,” praises NAOF project advisor Jasmin Grünbaum.

Risk Detector’s victory march is now continuing across the ocean, as Bilot and NAOF have been invited by the Comptroller General of the Republic of Peru to present the tool at the International Annual Conference for Integrity in Lima on December 3rd. Bilot’s Data Scientist Lauri Nurmela and NAOF’s Jasmin Grünbaum will discuss Risk Detector as part of a panel discussion on bribery and collusion control and detection mechanisms for public officials.

“It is clear the ideas implemented so far are just scratching the surface. The approach we have developed can be applied to so many different contexts, which I’m sure was also noticed by the Peruvians when we introduced the tool. It could even be applied to detecting and preventing criminal networks or black market activity, for example,” muses Lauri.

Case Risk Detector hackathon team after their BilotGo win.
Case Risk Detector hackathon team after their BilotGo win.

7.05.2019 / News Team

Helsingistä lähtöisin oleva digitalisaation pioneeri Bilot Consulting Oy kasvaa monella rintamalla. Vuoden alussa yhtiö ennusti kasvukseen noin 20-25% vuonna 2019, mikä tarkoittaa merkittävää rekrytointitarvetta yhtiön tarjoaman kaikille alueille ja kaikissa toimipisteissä Helsingissä, Jyväskylässä, Varsovassa, Poznanissa ja Tukholmassa.

Kasvuvauhti on ollut ennustetta reippaampaa. Bilotin ensimmäisen kvartaalin kasvu verrattuna vuoden takaiseen on 37%. Puolan liiketoiminta on tukevassa 90% kasvussa. Aiempi ennuste koko vuoden kasvutavoitteesta on pitämässä. Yhtiö kasvaa toiminnan kaikilla osa-alueilla, ja erityisen voimakkaasti myynnin johtamisen ja verkkokaupparatkaisujen toimitusten osalta.

Bilotin toimitusjohtaja Mika Tanner uskoo kasvun olevan merkki siitä, että asiakkaat valmistautuvat hitaamman kasvun aikaan investoimalla myynnin digitalisaatioon ja entistä kehittyneempään tiedolla johtamiseen.

”Bilotilla nämä alueet ovat olleet jo pitkään voimakkaassa kasvussa ja laajan asiakaskunnan nojalla tästä voi päätellä, että kyse on laajemmasta pitkäaikaisesta trendistä. Lisäksi asiakkaat ovat alkaneet omaksua, miten koneoppimisen ratkaisut voivat tuoda kiinnostavia uusia kyvykkyyksiä kohtuullisen pienin investoinnein.”

Bilotin ja Louhian viimevuotinen fuusio vankisti yhtiön asemaa tiedolla johtamisen konsultoinnin sekä koneoppimisen mahdollistaman preskriptiivisen analytiikan alueilla. Viimekeväinen BilotGO.ai -käänteinen tekoälyhackathon saa tänä vuonna myös jatkoa. Viime vuonna kisassa oli mukana KONE, Altia, Raisio ja Reima, ja lopputuloksina oli käyttönottovalmiita ratkaisuja mm. hintajouston ennustamiseen ja teollisen konenäön käyttämiseen.

Kuluneen 12 kuukauden aikana Bilotilla on aloittanut 35 uutta työntekijää ja tämän vuoden tähtäimessä on palkata yhteensä kolmisenkymmentä lisää. Tannerin mukaan kasvun suurin hidaste on hyvien huippuosaajien löytäminen.

”Tehtävä ei ole helppo, ottaen huomioon kovat osaamisvaatimuksemme, toivotun yhteensopivuuden organisaatiokulttuurin kanssa, korkea työmoraalinormit ja oletuksen iloisen röyhkeästä ’can-do’ asenteesta. Junioriohjelma auttaa jonkin verran, kuin myös se, että meillä on erinomainen rekrytiimi ja vähäinen vaihtuvuus.”

Bilot avasi vuoden vaihteessa toimiston Tukholmaan ja keskittyy Ruotsissa tällä hetkellä rakentamaan ydintiimiä ja käynnistämään ensimmäisiä paikallisia asiakasprojekteja. Kesäkuun alkuun mennessä Suomen molemmat toimipisteet ovat muuttaneet isompiin tiloihin ja Puolassa toiminta on laajentunut Poznanin lisäksi Varsovaan.

 

Yhteystiedot:

Bilot Consulting Oy
Mika Tanner, Toimitusjohtaja, 040 544 0477
mika.tanner@bilot.fi

Bilot on itsenäinen, luova ja aidosti asiakaskeskeinen ohjelmistoasiantuntijapalveluyhtiö Suomesta. Vuonna 2005 perustettu työntekijöidensä omistama kasvuyritys toteuttaa asiakkailleen liiketoimintakriittisiä digitaalisia myynnin johtamisen, verkkokauppaliiketoiminnan ja markkinoinnin kokonaisratkaisuja sekä näihin liittyvää tiedolla johtamista, analytiikkaa ja koneoppimis-/tekoälyratkaisuja. Bilot tunnetaan kyvystään tunnistaa toimialan merkittävimmät innovaatiot sekä kyvystään jalkauttaa ne käytännön liiketoimintaan laadusta tinkimättä. Yrityksen toimipisteet sijaitsevat Helsingissä, Jyväskylässä, Tukholmassa sekä Puolan Poznanissa ja Varsovassa. Yrityksen liikevaihto on noin 17 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee reilut 150 alansa huippuammattilaista.


1.02.2019 / News Team

Bilot has won the 2019 SAP Partner Excellence award for C/4 HANA. SAP C/4HANA is a cloud-based customer experience and e-commerce platform which consists of five component applications: SAP Marketing Cloud, SAP Customer Cloud, SAP Sales Cloud, SAP Service Cloud, and SAP Customer Data Cloud. The award was presented to Bilot at the SAP global kick-off (FKOM) in Barcelona.

“SAP’s customer experience and commerce platform is a sophisticated suite that provides true competitive advantage. Being recognized by SAP as the regional leader in this area is an achievement we are truly proud of,” says Bilot CEO Mika Tanner.

“Bilot is a forerunner in customer journey digitalization and this award highlights the importance of success with our customers. It has been the right choice for Bilot to focus on helping our customers with their digital customer success,” adds Mikko Koljonen, Director, Markets and Ecosystem.

Bilot’s Mikko Koljonen picked up the award for Bilot at the SAP kick-off in Barcelona.

 

More information:

Mikko Koljonen, Director Markets and Ecosystem
mikko.koljonen@bilot.fi
+358 50 36 28 218


15.01.2019 / News Team

Helsingistä lähtöisin oleva digitalisaation pioneeri Bilot Consulting Oy kasvaa monella rintamalla. Vuoden 2018 puolivälissä Bilotin ja Louhia Analytics Oy:n yhdistyminen loi kansainväliset mitat täyttävän ketterän ja käytännönläheisen, reilut 140 henkeä työllistävän kumppanin yrityksille, jotka haluavat alan johtajuutta ja kilpailuetua hyödyntämällä tekoälyä ja koneoppimista.

Bilotin ja Louhian arvolupauksessa asiakkaiden kilpailuetua kehitetään yhdistämällä koneoppimista ja tekoälyä yritysten ydinprosesseihin erityisesti markkinoinnin, myynnin johtamisen ja verkkokaupan järjestelmiin. Ohjelmistoratkaisut ja projektitoteutukset perustuvat markkinoiden johtaviin ohjelmistoalustoihin ja pilvipohjaiseen kehitykseen. Ratkaisujen onnistuminen varmistetaan analyyttisen osaamisen, palvelumuotoilun, käytettävyyssuunnittelun ja ketterien kehitysmenetelmien avulla.

” Tämä on huikea mahdollisuus tuoda tekoäly luontevasti osaksi asiakaskohtaamista tukevaa ratkaisuvalikoimaa, esimerkiksi markkinoinnin automaatioon, CRM:ään, verkkokauppoihin tai muihin asiakaskohtaamisen digitalisaatioon tähtääviin ratkaisuihin”, toteaa Bilotin toimitusjohtaja Mika Tanner.

Yritysten yhteistyö lähti alunperin käyntiin Bilotin sisäisestä hackathonista, jossa joukkueet ratkoivat liiketoimintaongelmia tekoälyn ja koneoppimisen avulla. Menestyksekäs konsepti poiki neljä asiakaslähtöistä ratkaisua, joista kolme on viety jo tuotantoon, ja BilotGo.ai-hackathon aiotaankin järjestää uudestaan tänä keväänä.

Bilotin kasvua tukee myös kansainvälistyminen, joka edistyy suunnitelmien mukaisesti. Bilotin liiketoiminta Puolassa on jo vakiintunutta, ja viime vuoden lopulla kasvua edellisvuoteen verrattuna oli noin 100%. Yhtiö saa jatkuvasti tukevampaa jalansijaa paikallisessa markkinassa ja läheisessä Keski-Euroopassa, ja kasvun odotetaan jatkuvan samaa vauhtia myös vuonna 2019.

Bilot käynnisti viime vuoden lopulla toiminnan myös Ruotsissa. Maajohtajaksi nimitetty ja Tukholmaan muuttanut Bilotin johtoryhmän jäsen Mathias Hjelt näkee Ruotsin markkinassa paljon mahdollisuuksia:

Ruotsin markkinassa on luonteva paikka Bilotille. Siellä on kysyntää toimijalle, jolla on vuosien kokemus yritysten kaupallisen kilpailuedun kehittämisessä palvelumuotoilun, teknologian ja analytiikan avulla”.

Vuoden 2019 osalta yhtiö arvioi kasvukseen noin 20-25%, mikä tarkoittaa merkittävää rekrytointitarvetta tarjoaman kaikille alueille sekä Helsingissä että Jyväskylässä, ja tietenkin Puolassa ja Ruotsissa. Jyväskylässä yhtiö muuttaa kevään mittaan nykyisiä merkittävästi isompiin tiloihin ja tavoitteena on palkata toistakymmentä työntekijää.

 

Yhteystiedot:

Bilot Consulting Oy

Mika Tanner, toimitusjohtaja, 040 544 0477

mika.tanner@bilot.fi

Bilot on vuonna 2005 perustettu ohjelmistotalo ja kasvuyritys. Bilot toteuttaa asiakkailleen raskaan sarjan kokonaisratkaisuja ja ketteriä, asiakaslähtöisiä liiketoimintaympäristöjä. Bilot tunnetaan kyvystään tunnistaa toimialan merkittävimmät innovaatiot sekä kyvystään jalkauttaa ne käytännön liiketoimintaan laadusta tinkimättä. Yrityksen toimipisteet sijaitsevat Helsingissä, Jyväskylässä, Tukholmassa sekä Puolan Poznanissa. Yrityksen liikevaihto (2018) on noin 17 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 145 ammattilaista.

 

 


3.01.2019 / News Team

3.1.2019 Helsinki, Finland and Stockholm, Sweden

Helsinki-born business technology consultancy Bilot is establishing a presence in Sweden. Mathias Hjelt (Director, Portfolio), who has a 10-year history with the company, has been appointed as Country Manager and will be based in Stockholm as of 1.1.2019.

Says Mathias:

I’m really excited about the possibilities ahead. In terms of competences and capabilities, we fill a clear gap in the Swedish market. I’m looking forward to helping Swedish companies boost their commercial excellence with our secret sauce: a mix of business, design, tech and data science skills.

Bilot’s CEO Mika Tanner is also eager to delve into the opportunities of the Swedish market.

We are ultimately a software company, but our loyal clientele sees us as strategic advisors. Bilot is certainly not yet a household name in Sweden, but we hope that our hard work will pay off soon enough, and that we establish a firm position in the Swedish business community with a similar impact that we have had in Finland and Poland so far.

Bilot started its international expansion in Poland, where it has now been present for five years. Mikko Koljonen, Director, Markets and Ecosystem, comments:

Swedish and also Nordic expansion is the logical next step on our path of internationalization and paving the way also for further international growth.

Bilot’s office is conveniently located in the Stockholm City, within walking distance from the Central Station.

Bilot aims at building up a strong team of seasoned consultants in Stockholm, with multiple positions open immediately.

For more information, please contact:

Bilot Consulting Oy – Group CEO
Mika Tanner
tel. +358 40 544 0477, mika.tanner@bilot.fi

Bilot AB – Country Manager
Mathias Hjelt
tel. +46 70 625 3461, mathias.hjelt@bilot.se

Bilot Consulting Oy – Director, Markets and Ecosystem
Mikko Koljonen
tel. +358 50 36 28 218, mikko.koljonen@bilot.fi

Bilot is an independent, creative and genuinely customer focused business technology company. Founded in 2005 by leading experts in their field, we are a growth company and regarded as a pioneer when it comes to leveraging the latest innovations from leading vendors such as SAP, Microsoft and Google. Bilot group turnover in 2017 was 15 MEUR and there are currently approximately 150 employees. Bilot is a Gold level partner of SAP and Microsoft.


14.09.2018 / News Team

More than 60 guests packed the bleachers at MOW Ruoholahti on Thursday, September 6th, at the BilotGo.ai event. The morning seminar included viewpoints on artificial intelligence and machine learning, and featured three guest speakers as well as the BilotGo.ai hackathon teams.

After some opening words from Bilot CEO Mika Tanner, the lead of the newly-founded AI Accelerator, Alexander Törnroth, kicked off the event with a look at what AI is and what it isn’t, touching on common misconceptions about the forms and capability of artificial intelligence. “Don’t believe the hype: You’re not too late. Believe the hype: Act. Now,” Törnroth encouraged participants.

alexander törnroth

Following Alex, Finland’s Minister for Economic Affairs Mika Lintilä took the stage to talk about Finland’s national AI strategy. “I’ve been travelling a hell of a lot lately and the number one topic of conversation everywhere is artificial intelligence”, said Lintilä, calling upon Finnish companies to embrace new technologies and use them to their advantage.

mika lintilä

After the first two guest speakers, the stage was set for the BilotGo.ai teams to present the results of the reverse hackathon. Teams Kone, Reima, Altia and Raisioagro showcased their business cases and answered questions from the audience. The cases in the hackathon varied from offering prediction in elevator sales to creating a “predictive maintenance” system for dairy cows, showing that artificial intelligence and machine learning have their place in a wide range of industries.

team koneteam reimateam altiateam raisio

To round off the event, Maria Ritola, founder and CMO of iris.ai, took the conversation beyond blockchains and sketched a picture of what artificial intelligence will look like and behave like in the future.

maria ritola

Thanks to all the guest speakers, the hackathon teams, and our active audience for a great event!


13.06.2018 / News Team

The merger of Bilot and Louhia creates an agile and pragmatic company with around 140 employees, a perfect partner for businesses who wish to create a competitive advantage by utilizing artificial intelligence and machine learning in their everyday business and business systems.

The two companies form an international artificial intelligence expert with long traditions in advanced analytics and a world-class solution and service deck for the digitization of large and medium-sized businesses.

Bilot’s clientele is mainly large and medium-sized Finnish and international companies, to whom Bilot has been providing extensive online sales and customer interface solutions, core business processes development and advanced analytics since 2005.

Louhia, for its part, has focused on developing customer business in machine learning, artificial intelligence, knowledge management and analytics. The total turnover of the two companies last year was 16 M €.

Bilot and Louhia’s value proposition enhances the competitive edge of customers by combining machine learning and artificial intelligence with core business processes and systems. Software solutions and project implementations are based on market-leading software platforms and cloud-based development. The success of the solutions is ensured through analytical know-how, service design, usability planning and agile development methods.

Bilot and Louhia believe that artificial intelligence will soon be a natural part of the digital capability of companies, and they are confident in their ability to help more and more companies in the future, while simultaneously growing faster than the market in Finland and internationally.

“Louhia has gained customer trust by focusing on their core know-how – artificial intelligence and machine learning used in realistic, real-life implementations of real business problems, instead of vague hype. Our values ​​and cultures are very similar – to talk the talk, we must first walk the walk. This is a tremendous opportunity to bring artificial intelligence into business solutions which support customer encounters and engagement, such as marketing automation, CRM, online sales or other solutions aiming to digitalize the customer relationship,” says Bilot CEO Mika Tanner.

 Louhia’s founder and CEO Mika Laukkanen continues:

“Louhia and Bilot have co-operated on several joint projects, during which it became evident that our business skills complement each other very well. You could say that our common customers brought us together. The co-operations went so smoothly and efficiently that we began to think we could both accomplish more together than separately.”

Fresh practical examples of Bilot-Louhia skills are on display at an event on September 6th, 2018, where we will be presenting the results of the BilotGo.ai reverse hackathon which went on in the spring of 2018. During the hackathon, the companies implemented AI- and machine learning-based business solutions for Kone, Altia, Raisioagro and Reima.

 

Contacts:

 

Bilot Consulting Oy                                Louhia Analytics Oy

Mika Tanner, CEO                                 Mika Laukkanen, CEO

040 544 0477                                          040 845 8432

mika.tanner@bilot.fi                              mika.laukkanen@louhia.fi

www.bilot.fi                                             www.louhia.fi

 

Bilot is a software and growth company founded in 2005. Bilot implements its customers’ heavyweight solutions and agile, customer-oriented business environments. Bilot is known for its ability to identify the most significant innovations in the industry and its ability to implement them into practical business without sacrificing quality. The company’s offices are located in Ruoholahti in Helsinki and in Poznan, Poland. Turnover (2017) is 15 million euros and the company currently employs around 130 professionals.

 

Founded in 2016, Louhia Analytics is a leading expert in management consulting, artificial intelligence and machine learning solutions, whose mission is to help customers transform different data assets into business benefits. Offices are located in Helsinki, Jyväskylä and Joensuu. The company’s turnover (2017) is one million euros and it currently employs 10 experts.

Bilot logo 


13.06.2018 / News Team

Bilotin ja Louhian yhdistyminen luo ketterän ja käytännönläheisen, reilut 140 henkeä työllistävän kumppanin yrityksille, jotka haluavat alan johtajuutta ja kilpailuetua hyödyntämällä tekoälyä ja koneoppimista liiketoiminnan arjessa ja yritysjärjestelmissä.

Samalla syntyy kansainväliset mitat täyttävä tekoälyasiantuntija, jolla on pitkät perinteet edistyneessä analytiikassa sekä maailmanluokan ratkaisu- ja palveluvalikoma suurten ja keskisuurten yritysten digitalisaatioon.

Bilotin asiakaskuntaa ovat pääasiassa suuret ja keskisuuret suomalaiset ja kansainväliset yritykset, joiden kumppanina Bilot on toiminut vuodesta 2005 laajojen verkkokaupan ja asiakasrajapinnan ratkaisujen, liiketoiminnan ydinprosessien kehittämisen sekä kehittyneen analytiikan saralla.

Louhia puolestaan on keskittynyt asiakkaiden liiketoiminnan kehittämiseen koneoppimisen, tekoälyn ja tiedolla johtamisen alueilla. Yritysten yhteenlaskettu liikevaihto viime vuonna oli 16 M€.

Bilotin ja Louhian arvolupauksessa asiakkaiden kilpailuetua kehitetään yhdistämällä koneoppimista ja tekoälyä yritysten ydinprosesseihin ja järjestelmiin. Ohjelmistoratkaisut ja projektitoteutukset perustuvat markkinoiden johtaviin ohjelmistoalustoihin ja pilvipohjaiseen kehitykseen. Ratkaisujen onnistuminen varmistetaan analyyttisen osaamisen, palvelumuotoilun, käytettävyyssuunnittelun ja ketterien kehitysmenetelmien avulla.

Bilot ja Louhia uskovat, että tekoäly on pian luonnollinen osa yritysten digitaalista kyvykkyyttä, ja siksi yhtiöt luottavat voivansa tulevaisuudessa auttaa yhä useampia yrityksiä ja samalla kasvaa selvästi markkinoita nopeammin Suomessa ja lähimarkkinoilla.

”Louhia on saavuttanut asiakkaiden luottamuksen keskittymällä ydinosaamiseensa – tekoälyn ja koneoppimisen realistisiin, liiketoiminnan todellisia ongelmia ratkaiseviin toteutuksiin, usein näihin liitetyn hypetyksen sijaan. Arvomaailmamme ja kulttuurimme ovat hyvin samanlaisia – puheet tulevat vasta tekojen jälkeen.  Tämä on huikea mahdollisuus tuoda tekoäly luontevasti osaksi asiakaskohtaamista tukevaa ratkaisuvalikoimaa, esimerkiksi markkinoinnin automaatioon, CRM:ään, verkkokauppoihin tai muihin asiakaskohtaamisen digitalisaatioon tähtääviin ratkaisuihin”, iloitsee Bilotin toimitusjohtaja Mika Tanner.

Louhian perustajaosakas ja toimitusjohtaja Mika Laukkanen jatkaa fuusiosta:

”Louhia ja Bilot ovat tehneet useita yhteisprojekteja, joiden aikana ilmeni, että yritysten osaamiset täydentävät toisiaan erinomaisesti. Voidaan sanoa, että yhteiset asiakkaamme saattoivat meidät yhteen. Yhteinen tekeminen sujui kokonaisuutena luontevasti ja tuloksellisesti. Tältä pohjalta syntyi ajatus, että yhdessä saisimme enemmän aikaan kuin kumpikaan yksinään.”

Tuoreimpia käytännön esimerkkejä yhtiöiden kyvyistä on esillä 6.9.2018 pidettävässä tilaisuudessa, jossa esitellään kevään aikana järjestetyn BilotGo.ai käänteisen hackathonin asiakascaset. Bilot ja Louhia toteuttivat tekoälyä ja koneoppista hyödyntävät ratkaisut Koneelle, Altialle, Raisioagrolle ja Reimalle.

 

Yhteystiedot:

 

Bilot Consulting Oy                                                Louhia Analytics Oy

Mika Tanner, toimitusjohtaja                                 Mika Laukkanen, toimitusjohtaja

040 544 0477                                                          040 845 8432

mika.tanner@bilot.fi                                               mika.laukkanen@louhia.fi

www.bilot.fi                                                              www.louhia.fi

 

Bilot on vuonna 2005 perustettu ohjelmistotalo ja kasvuyritys. Bilot toteuttaa asiakkailleen raskaan sarjan kokonaisratkaisuja ja ketteriä, asiakaslähtöisiä liiketoimintaympäristöjä. Bilot tunnetaan kyvystään tunnistaa toimialan merkittävimmät innovaatiot sekä kyvystään jalkauttaa ne käytännön liiketoimintaan laadusta tinkimättä. Yrityksen toimipisteet sijaitsevat Helsingin Ruoholahdessa sekä Puolan Poznanissa. Yrityksen liikevaihto (2017) on 15 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 130 ammattilaista.

 

Vuonna 2016 perustettu Louhia Analytics on tiedolla johtamisen konsultointiin sekä tekoäly- ja koneoppimisratkaisuihin keskittynyt asiantuntijayritys, jonka missiona on auttaa asiakkaitaan muuttamaan erilaiset datavarannot liiketoimintahyödyiksi. Toimipisteet ovat Helsingissä, Jyväskylässä ja Joensuussa. Yrityksen liikevaihto (2017) on miljoona euroa ja osaajia on tällä hetkellä kymmenen.