Tämän kirjoitus on julkaistu aikaisemmin kirjoittajan omassa LinkedIn-blogissa.

”Kesällä sitten ehdin siivoamaan sähköpostin, päivittämään tasa-arvosuunnitelman ja lukemaan Kauppalehden.” Näin ajattelee varmasti joka toinen kesää odottava ja vähän väsähtänyt toimistotyöläinen. Palasin viikko sitten kesälomalta tyhjään toimistoon suorittamaan edellä mainittuja tehtäviä. Asiakaspalvelumme sentään on paikalla, mutta kun järjestelmät asiakkaillakin toimivat, konttorilla soi hiljainen musiikki ja aurinkoiset päivät kuluvat täydessä toimintavalmiudessa odotellessa.

HR-työ on pahimmillaan kuin palvelukoordinaattorin työn nurja puoli, tulevien ongelmien odottelua. Niihin voi valmistautua hinkkaamalla prosesseja, mutta ammattitaito punnitaan vasta kun on tilanne päällä. Yllättävän monta kertaa olen kuullut tarinan, jossa firman HR jäi sairauslomalle kun yrityksessä alkoivat YT-neuvottelut. Kaikki kunnia HR-työn kuormittavuudelle, mutta kyllähän se on vähän sama kuin toimitusjohtaja laittaisi kännykän kiinni ja lähtisi kalaan sillä hetkellä kun asiakkaalla bisneskriittiset järjestelmät kaatuu.

HR-työhön minulla on viha-rakkaussuhde, jota en ole kauheasti vuosien varrella peitellyt. Rakkaus tulee ensin. Se syntyy ensi sijassa siitä, että HR-roolissa minulle on annettu avainpaikka johtaa muutosta, tehdä innostavia, luovia asioita ja työskennellä ihanien ihmisten keskellä ja hyväksi. Jos tuosta ei löydä sisäistä motivaatiotaan, niin mistä sitten. Tämä on ihan paras ammatti, ja olen kokeillut muutamia muitakin tarjoilijasta controlleriin.

Viha on kyllä liioittelua, mutta turhautuminen kuvaa hyvin suhdettani HR-työn perinteiseen näkökulmaan, joka on oma napa. Jossain vaiheessa HR:stä tuli muotia ja kaikkiin yrityksiin pykättiin prosessit ja lomakkeet, kun alettiin yhtäkkiä välittämään näistä ihmisasioista. Moni HR jätti työn siihen ja olen näitä tilanteita nähnyt konsulttina ja työpaikkaa vaihtaessa. Olen sitä mieltä, että ainakin henkilöstöjohtajan ja hyvin yleisen yhden-ihmisen-HR-osaston tulee osata paljon muutakin kuin pelkkää hooärrää. Perinteinen HR-osaaminen on itse asiassa läjä lakipykäliä, ymmärrys muutamasta HR-keskeisestä prosessista (ehkä neljästä) ja palkanlaskennan periaatteiden verran numero-osaamista. Sillä kuitenkin katetaan vasta HR:n omat vaatimukset itselleen eli se oma napa. Tämä taas on sama kuin että koodari osaisi kirjoittaa ohjelmointikieltä ilman että olisi vielä tehnyt yhtään toiminnallisuutta mihinkään sovellukseen.

Jos minä saisin päättää, HR-työn tarkoitus olisi edesauttaa liiketoimintaa luomaan nahkansa uudestaan ja uudestaan, fasilitoida muutosta tukevaa keskustelua, pilkkoa strategiaa konkreettiseksi toiminnaksi, vahvistaa kulttuuria ja toimintatapoja jotka tuottavat merkitystä ihmiselle, joka aamulla konttorin ovesta kävelee sisälle. Tuo ei ole helppo duuni. Mutta kun käytännössä kaikki liiketoiminta tapahtuu ihmiseltä ihmiselle, tämä meidän ihmisresurssiosastomme ei ole kellekään hyödyksi pelkkänä hallinnonpyörittäjänä.

Miten HR-työssä sitten pärjää? Ensiksi pitää miettiä, kuinka valmis on ottamaan haasteita vastaan ja laittamaan nahkaansa alttiiksi, jos oma tausta ei ole liiketoiminnan puolelta. Jos riskinottokyky on matala, suosittelen roolia hallinnollisissa HR-tehtävissä. Huono uutinen on, että niitä eivät enää montaa vuotta ihmiset suorita. Toinen vaihtoehto on kehittää osaamistaan jollakin melko pysyvällä osa-alueella kuten työsuhdeasiat, joissa joudutaan tekemään tulkintaa ja joihin myös liittyy ihmiskontakti. Tuskin robotit vielä muutamaan vuoteen hoitavat irtisanomiskeskusteluja tai YT-prosesseja. Jos kuitenkin strateginen HR kiinnostaa, pitää ottaa niitä riskejä. Ensinnäkin pitää alkaa opiskella ihan uutta kieltä, jota ei opetettu kauppiksen johtamisen kurssilla. Sitä oppii helpoiten liiketoimintajohdolta ja seuraamalla ihmisten työtä läheltä. En suosittele istumista omassa työhuoneessa vaan näytönsuojaa läppäriin. Kannattaa lukea paljon ja kysyä, kun ei ymmärrä. HR:nä olen saanut aina anteeksi, että olen se palaverin urpo jolle kaikki pitää selittää kahteen kertaan. Viimeinen suositukseni on kasvattaa vähän paksumpi nahka mutta jättää siihen sydämen kokoinen aukko.