Tämä on 38. blogikirjoitukseni bilotina ja samalla myös viimeinen. Julkaistessani ensimmäisen kirjoitukseni keväällä 2013 ei meillä biloteilla ollut ohjattua sisällöntuotantoa, jossa asiantuntijat jakavat ajatuksiaan tilaustyönä. Innokkaiden kirjoittajien kynäilyt sukelsivat läpi kollegiaalisen seulan. Tämä on edelleen henki Bilotilla. Jos olet seuloutunut työskentelemään tässä joukkueessa, saat oikeasti tehdä asioita, jotka koet oikeaksi. Fiksuille on ominaista testata ajatuksiaan muilla. Ketään ei ole yllätetty hämäristä puuhista. Luottamukseen perustuva organisaatio oli olemassa jo kauan ennen kuin se piirrettiin ruutupaperille, virallistettiin ja annettiin nimeksi: itseohjautuva organisaatio FC Bilot.

Jos mukavuusalueella oleskelu riitäisi, jatkaisin ehdottomasti töissä näiden upeiden ja rakkaaksi tulleiden ihmisten parissa. Turvallisuuden sijaan nautin, kun saan tarttua uuteen ja tuntemattomaan, haastaa itseni huolella ja kokea uusien ideoiden kohisevan päässäni. Sama koskee HR-toimintoa yleisesti, joka on minulle yksi yrityksen kehittämismoottoreista ja sen kuuluu pitää itsensä liikkeessä.

Saappaiden koolla ja edessä olevalla maastolla on siis suuri merkitys, kun siirryn muutaman sata metriä länteen, Siilin henkilöstöjohtajaksi. Jotain vanhaa, jotain uutta, jotain lainattua ja varmasti jotain oranssia.

Mikä on Bilotin salainen ase talenttimarkkinoilla pian entisen työntekijän näkökulmasta? Minusta se on ennen kaikkea ihmiset ja kulttuuri. Bilotilla on aidosti arvolähtöinen yrityskulttuuri. Arvojen määrittelyssä on onnistuttu aikanaan hyvin. Ne elävät arjessa ihmisten kautta, näkyvät ambitioissa, innostuksessa ja siinä miten ihmiset heittäytyvät. Mieleenpainuvin heittäytymisen hetki on ollut CRM-tiimin kuorolauluna esittämä liiketoimintasuunnitelma ”Still haven’t found” akustisella kitaralla säestettynä ja uudelleen sanoitettuna. Jos heität biloteille haasteen, älä odota tavanomaista.

Millaisia sitten ovat bilotit? (Tässä kohdassa pääsi itku.) Henkilöstöammattilaisena olen saanut jakaa ilot ja surut, lähettää kukkia, ottaa osaa, halata ja onnitella. Bilotilla olen saanut retkeillä tämän suurenmoisen porukan kanssa joka vuosi ja eri teemoilla: Tallinnassa, Himoksella, Tampereella ja Poznanissa. Olen saanut iloita parhaassa mahdollisessa seurassa maalla, merellä ja ilmassa. Olemme juosseet yhdessä yöllä, suunnistaneet päivällä ja viihtyneet poreammeessa aamunkoittoon. Laulettu on erityisen paljon. Vaikka olen tittelin mukaan sisäisessä roolissa, olen saanut myös tavata asiakkaitamme muuallakin kuin kahviautomaatilla ja olemme kehittäneet asiakkaidemme kanssa ylivertaista asiakaskokemusta yhdessä. Missään en ole saanut niin paljon tukea, arvostusta ja mahdollisuuksia kuin täällä. Biloteille kuppi on aina puolitäysi. Työperäisen angstikohtauksen tai epäuskon iskiessä työkaverit hinaavat tilanteen yli. Kinattukin on ja kiroiltu.

Tärkeimpään, työkavereihini, olen voinut aina luottaa – hyvinä ja pahoina päivinä. Erityisesti erityisen pahoina.

Hei hei rakkaat bilotit! Teitä on jo ihan järkyttävä ikävä!